Cyclocrossin SM-kisoista OTC:lle useita mitaleita!

18.10.2015

Tänään Heinäpään hornankattilassa ajetut cyclocrossin SM-kisat tarjosivat viihdettä ja rajua rutistusta sankalle katsojajoukolle. Päivän ensimmäisessä junnulähdössä ei nähty OTC:n värejä mutta toisessa lähdössä mitalijahtiin lähti useampi seuramme edustaja. M50, M18, N ja N18 sarjat sisältäneessä lähdössä naisissa Suvi Lavonen lähti puolustamaan siniristipaitaa ja Suomen mestaruutta viime vuodelta. Lahden Pyöräilijöiden Susanna Laurila onnistui kuitenkin nappaamaan voiton, mutta Suvi taisteli hienosti kakkoseksi ja sai palkintokaappinsa täytteeksi SM-hopeaa.

M50-sarjassa jo krossicupissa syksyn mittaan hienoja otteita esittänyt Jukka Puustinen iski vahvasti karkuun M18-sarjan voittaneen JYPS:in Simo Terävän kanssa, eivätkä muut pystyneet vastamaan kaksikon vauhtiin. Kaksikko teki hampaat irvessä töitä ja ero kasvoi tasaisesti koko ajan takana tulevaan joukkoon. Lopulta Jukka pudotti takapyörästään myös nuoremman kilpakumppaninsa ja ajoi lähdön ylivoimaiseen voittoon ja samalla M50-sarjan Suomen mestariksi. Yleisö viritteli äänijänteitään ja soittimiaan koko kisan ajan ja kilpailijat saivat nauttia hienosta tunnelmasta ja kannustuksesta koko lähdön ajan.

Päivän kolmannessa ja viimeisessä lähdössä ratkaistiin miesten Suomen mestaruus. OTC:n värejä lähtivät puolustamaan krossicupin voittanut Juha Kangaskokko, Kyösti Ski Soini, Kent Sippola ja Jyrki Puttonen. Kärkeen heti paukusta ampunut Juha sai seurakseen KorsKan Sasu Halmeen ja CC Picaron Toni Tähden. Kisassa nähtiin heti alussa dramatiikkaa kun TWL:n maantieajon ja tempoajon Suomen mestari Samuel Pökälä sekä saman seuran Juho Hänninen kokivat teknisiä ongelmia tuubien lähtiessä molemmilta irti heti ensimmäisessä mutkassa.

Kärkikolmikko ajoi yhdessä muutaman kierroksen kunnes Halme hyökkäsi reitin jyrkimmässä nousussa rajusti ja katosi maisemaan. Juha ja Toni Tähti jäivät kamppailemaan hopean kohtalosta, joka lopulta ratkesi samassa nousussa missä Halme oli aiemmin ratkaissut Suomen mestaruuden. Ratkaisu syntyi lopulta kun Juhalla oli pidon kanssa ongelmia ja sutiminen pakotti Juhan jalkautumaan Tonin pyörittäessä ylös asti. Ero mäen päällä oli muutama sekunti ja sama ero säilyi lopulta maaliin saakka. Juhalle kuitenkin hienosti SM-pronssia kovassa seurassa hyvällä ajolla. Yleisö kannusti mahtavasti kaikkia kuskeja ja kisan jälkeen kuultiin kommentteja siitä että meteli oli varsinkin reitin jyrkimmässä nousussa kuin jääkiekkopelissä parhaimmillaan. OTC ja Krossikommuuni järjestivät yhteistyössä hienot kisat ja oululainen krossikansa osoitti että pohojosessa ymmärretään krossikulttuurin päälle. Tästä on hieno jatkaa talven harjoituskaudelle ja palata keväällä viivalle entistä kovemmassa iskussa.

Kaikki tulokset Kari Mäkisen tulospalvelun sivuilta: http://www.tulospalvelu.profiili.fi/SIRA_Files/downloads/SAAPUNEET/2015/oulu_18.10.htm