Matti Hietajärvi maantie SM 2020
Ajelin Syötteelle torstaina, päivää ennen kisojen alkua. Loppuviikon lomapäivät oli varattu jo alkukesästä, kun SM-kisojen siirto elokuun lopulle oli selvinnyt. Majoituspaikka oli Hotelli Pikku-Syöte, josta oli alle kaksi kilometriä lähtöalueelle. Muut tiimin aika-ajokuskit olivat tulossa paikalle vasta seuraavana päivänä, mutta halusin irrottautua hyvissä ajoin arjesta, käydä ajamassa edeltävän päivän avaavan treenin temporeitillä ja nukkua mahdollisimman pitkät yöunet.
Temporeitti oli tuttu jo kahden viikon takaisista ISM-kilpailuista, joissa oli ajettu täsmälleen samat kolme 10,2km pituista kierrosta. Valmistautumista oli hivenen häirinnyt epävarmuus tulevasta reitistä, sillä kilpailut järjestävän organisaation sivuilla reitiksi oli aluksi mainittu pidempi 38km lenkki, seuraavaksi 4x10,2km ja lopulta tuo 3x10,2km (Suomen Pyöräily ry:n SM-säännöissä temporeitin pituuden ylärajaksi oli vuoden 2019 alusta muutettu 35km, minkä veikkaan aiheuttaneen sekaannusta järjestäjän päässä).
Reitin 10,2km kierros jakautui muutamaan osaan: 2km nousu (Välihuikonen), vajaa 2km kumpuileva osuus (ml. maalialue), 1,5km laskuosuus (Näköalatie) ja loput hieman laskuvoittoista "tasamaata", jossa tosin siinäkin oli alkuun pieni nousu sekä yksi kovavauhtinen laskupätkä.
Osuuksien tavoitetehot oli mietitty etukäteen valmentajan kanssa, perusperiaatteena nousussa kynnystehon yläpuolella, tasamaalla kynnyksen tuntumassa ja laskuissa alle. Vauhdikkaissa, selvästi yli 60km/h laskuissa oli lisäksi järkevintä lopettaa polkeminen kokonaan ja palautella seuraavaa ylämäkeä varten. Kokeilin myös BestBikeSplit -palvelua, jolla voi laskea reitille teoriassa parhaan nopeuden tuottavan tehoprofiilin. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut tuovan juuri lisäarvoa itse mietittyihin nyrkkisääntöihin.
Oma tavoite oli lähteä parantamaan ISM-vedon aikaa, mikä vaikutti suht helpolta, koska siinä olin joutunut jarruttelemaan useampaan otteeseen edessä seikkailleiden autojen ja porojen vuoksi.
Muut tiimin ajajat saapuivat kisapäivänä, kuten myös huoltoauto kuskeineen ja mekaanikkoineen. Huoltoautoon laitettiin maantiepyörä, josta tilanteen mukaan vaihdettaisiin joko etukiekko TT pyörään tai tarvittaessa koko pyörä. ISM-kisoissa rakoa seuraavaan kertyi lopulta sen verran, että nopea huoltotauko ei olisi välttämättä heikentänyt sijoitusta, mutta täällä moinen tuskin toistuisi. Vaikka radioyhteys korvanapin kautta huoltoautoon olisi ollut tänä vuonna sallittu, se jäi tällä kertaa kokeilematta. Tottumattomalle se olisi saattanut jopa haitata varsinaista suoritusta. Pitää ottaa kuitenkin tuokin harkintaan ensi vuotta varten. Johtuen lähtöjen jakamisesta yli puolen tunnin välein lähteviin ryhmiin sama auto kerkesi huoltamaan vielä toisenkin OTC:n kilpailijan, jonka lähtö oli viimeisessä ryhmässä.
Alkuverryttelyyn oli helposti tarjolla vain puolen kilometrin tienpätkä Näköalatiellä, mutta onneksi keli oli mukavan lämmin ja aurinkoinen, joten muutama 40 sekunnin veto kynnyksen tuntumassa riitti hyvin.
Varsinaisessa kisasuorituksessa ei tullut isompia virheitä, kaikki meni oikeastaan suunnitelmien mukaan. Tehot pysyivät aika lailla tavoitealueilla reitin joka osalla, lähtö ja ensimmäinen kierros ei ollut liian kova, toinen kierros meni miltei samoilla tehoilla kuin ensimmäinen ja viimeiselle kierrokselle pystyin vielä piirun verran kiristämään. ISM-vetoon (316/331NP) verrattuna keskiteho oli nyt hieman suurempi (323/337NP), mutkat tuli ajettua tarkemmin, eikä porojen tai autojen takia tarvinnut hidastella. Niinpä ei ollutkaan ihme, että tuulisemmasta kelistä huolimatta loppuaika parani noin 40 sekuntia. Itselleni asettama minimitavoite oli siis saavutettu.
Tässä vaiheessa lopputulos ei ollut enää omissa käsissä. Oma lähtö oli M-Eliten ensimmäisessä lähtöryhmässä 15:29 ja maaliin saavuin noin 16:11. Viimeinen ryhmä, jossa olivat edellisen vuoden kärkikuskit, lähti matkaan vasta kello 17 tienoilla, joten lopullista sijoitusta sai jännittää pitkään.
Kun viimeisen ryhmän ajajat alkoivat saapua ensimmäiseltä kierrokselta, tipahdin väliajoissa nopeasti sijalle 6. Tässä vaiheessa tuntui selvältä, että mitalisijat olivat menossa kokeneemmille kuskeille. Olin silti ihan tyytyväinen, koska en ollut mitenkään nöyryyttävän kauas jäänyt. Toisen kierroksen väliajoissa sijat 2-5 olivat kuitenkin vain 5 sekunnin sisällä ja olin noussut yllättäen jo neljänneksi. Tässä vaiheessa päätin lähteä jatkamaan kesken jäänyttä loppuverryttelyä, ettei homma olisi mennyt aivan kynsien pureskeluksi. Palatessani takaisin maalialueelle vain kourallinen ajajia oli enää tien päällä ja huoltotiimi huikkasi, että mitali taitaa olla tulossa. Ja uskottava se oli, olin onnistunut kiristämään vauhtia selvästi viimeisellä kierroksella, kun taas muilla vauhdit pysyivät samana tai hiipuivat loppua kohti. Kultaa otti Ukko Peltonen ylivoimaisella esityksellä, mutta onnistuin kiilaamaan hopealle ennen Antti-Jussi Juntusta. Rakoa Juntuseen jäi vain 7 sekuntia ja seuraavaan 12 sekuntia, joten kaikki vuoden aikana kohdalleen hiotut “marginal gainit” tulivat todella tarpeeseen.
Mitalia juhlistettiin huoltotiimin ja liikenteenohjauksessa mukana olleen puolison kanssa yhdellä pienellä oluella.
Lauantaina ajettiin naisten ja U19 luokkien maantiekisat, joten se oli osaltani tervetullut välipäivä, jonka pystyi käyttämään rauhalliseen palautteluun ja kisojen seuraamiseen. Kelikin suosi vielä tällöin.
OTC:n miesten sunnuntain maantiekisan osallistujat saapuivat omaan tahtiinsa paikalle lauantain aikana. Kaksi ilmoittautunutta oli joutunut jäämään kotiin oman tai perheen sairastumisen vuoksi, joten tässä vaiheessa joukkueen koko oli 7 ajajaa. Illalla pidettiin palaveri, jossa käytiin läpi joukkueen kisataktiikka ja tavoitteet. 183 kilometriä pitkä maantiekisa ajettaisiin kiertämällä aika-ajosta tuttua 10,2 kilometrin lenkkiä. Välihuikosen 2km nousu tultaisiin ajamaan 17 kertaa ja lopuksi noustaisiin vielä maalimäki Iso-Syötteen huipulle. Raa’asta reitistä johtuen realistista mahdollisuutta kärkikamppailuun ei katsottu olevan, joten tavoitteeksi otettiin aktiivinen ajaminen ja ainakin mahdolliseen alkuhatkaan pääsy. Mäkimiehet koittaisivat säästellä voimia loppunousua varten. Itseltäni en ihmeitä tässä kisassa odottanut, koska harjoitteluni oli tähdännyt melko puhtaasti aika-ajoon. Tavoitteena oli joko päästä alkuhatkaan tai toissijaisena tavoitteena päästä maaliin (kärjestä yli 10 minuutin päähän jääneet liputettiin ulos, eli kovin hitaasti ei maaliin pystynyt ajamaan).
Sunnuntaina aamupalalla selvisi, että vielä yksi ajaja joutuu jättämään kisan väliin kuumeen noustua yön aikana. Lähdimme kisaan siis kuuden miehen voimin.
Kilpailu lähti käyntiin sateisessa ja selvästi edellispäiviä viileämmässä kelissä. Ensimmäinen kierros ajeltiin tunnustellen, kunnes alkuhatka irtosi toisen kierroksen alkupuoliskolla. Itse olin siinä vaiheessa huonosti sijoittuneena, mutta OTC:stä Tolosen Aki oli valppaana ja siltasi hatkaan mukaan. Tilanne rauhoittui useamman kierroksen ajaksi pääjoukossa, jossa mm. IBD kontrolloi eroa irtiottoon niin, ettei se missään vaiheessa noussut juuri minuuttia suuremmaksi. Suunnilleen kisan puolivälissä hatka ajettiin odotetusti kiinni ja kärkikamppailuun ennakolta povatut nimet valuivat pikkuhiljaa pääjoukon etuosaan. Seuraava välihuikosen nousu ajettiinkin sitten selvästi reippaampaa vauhtia. Sama tahti jatkui muutaman kierroksen ajan ja tässä vaiheessa pääjoukko oli jo selvästi harventunut. Itse pystyin roikkumaan mukana, mutta näissä nousuvauhdeissa ei ollut käytännössä mahdollisuuksia osallistua kisaan aktiivisemmin. Sitten kärkikuskit hieman hölläsivät vauhtia ja sain koittaa palautella vajaa pari kierrosta. Tästä ei kuitenkaan enää ollut apua. Toiseksi viimeinen välihuikosen nousu oli taas hieman rivakampi ja kun jaloista ei enää irronnut normaaleja tehoja, yhteys pääjoukkoon katkesi ja jäin muutaman muun kuskin kanssa ajamaan omaa vauhtia maaliin saakka. Kisaa oli sen verran vähän jäljellä, ettei pelkoa 10 minuutin aikarajan ylittymisestä ollut ja ehdin jopa vaihtaa muutaman sanan kanssakilpailijoiden kanssa. Maalimäki oli loppuun ajetuilla jaloilla mielenkiintoinen kokemus, mutta huipulla tiimiläisten kannustushuutojen kaikuessa sain taiottua tehomittariin vielä hetkeksi nelosella alkavia lukemia.
Ynnämuut -sijoituksesta huolimatta tunnelma oli maalissa korkealla. Puolet osallistujista oli joutunut jättämään leikin kesken, joten ensimmäiseksi SM-maantiekisaksi tämä tuntui aivan kelvolliselta suoritukselta. Selväksi kuitenkin tuli, että mikäli tulosta aikoo jatkossa parantaa, tarvitaan tempotreenin lisäksi alle myös pidempiä kovia harjoituksia ja ennen kaikkea pitkiä kovia maantiekisoja.